Mikäs sen parempaa on kuin perinteikkyys! Olen kotoisin Pirkanmaalta, Virroilta, josta löytyy mahtavien Virtain Rasojen koti. Rasat on tehty yleensä luonnonvalkoisesta villalangasta, johon on neulottu tietyn säännön mukaan erivärisiä langanpätkiä antamaan kiinnostavan ulkonäön. Lapasten varteen tulee kaksinkertainen pykäreunus, mikä on hyvin kaunis.
Alla oleva kuva on Virtain Käsityökeskuksesta. Itse näitä rasoja en siis ole tehnyt.
Itse tekemänäni ihanat Virtain rasat saivat uuden muodon sukkina. Perinteitäkin täytyy yrittää uudistaa, jotteivät ne jää uusien tuulien varjoon. Edellisen kerran Virroilla ollessani huomasin myös eräällä naisella Virtain rasa-pipon!
Tämä malli on mielestäni juuri sopiva kylmiin keleihin. Pienet langanpätkät sukan sisällä lämmittävät normaaleita sukkia enemmän. Ne tuntuvat hyvin pehmeiltä näyttävät näteiltä jopa farkkujenkin päällä. Suosittelen. Sukat on myös hyvin helppo tehdä.
Malli: Sovellettu Virtain Rasoista
Lanka: Novita, 7 Veljestä luonnonvalkoinen ja eri värisiä jämälankoja
Puikot: 3,5
Toivottavasti enää ei tarvitse paljoa käyttää näitä sukkia. Kevättä siis kovasti odotellaan ainkin täällä! Hyvää kevään odotusta myös muillekin!